Sisustus

Uusi alku

21.6.2015

Uusi alku, uusi osoite.

Olimme jo tovin miettineet muuttoa ennen kuin saimme viime talvena oman asuntomme myytyä. Aiemmin palaset eivät loksahtaneet paikoilleen erinäisistä syistä, mutta nyt hyväksyimme tarjouksen, vaikka uutta asuntoa ei ollut tiedossa. Uuden asunnon löytymiselle haasteita asetti vaadittavat kriteerit, halusimme asunnon edustavan momo-aikakautta eli 50-70-luvun arkkitehtuuria. Lisäksi yrityksemme vaatisi myös jonkinasteista konkreettista säilytystilaa, mikä tuli myös huomioida asunnon valinnassa.

Olimme pitäneet silmällä kahta asuntoa, mutta toisesta selvisi epäkohtia remonttien suhteen ja toisessa myyjä ei tullut hinnassa tarpeeksi vastaan. Pian kuitenkin bongasin täydellisen asunnon oikotieltä ja sovimme näytön samalle päivälle. Ihastuimme asuntoon ja teimme tarjouksen, mitä ei hyväksytty eikä vastatarjoustakaan tehty. Tiesimme, että asunto menee, jos asialle ei tee enää mitään. Emme tehneet uutta tarjousta, koska saimme hullun idean matkalla näyttöön. Kadun varrella oli muitakin vastaavanlaisia taloja ja pohdimme, josko veisimme niihin ostetaan ilmoituksia.

Kuukausi vierähti eikä mikään asunto tuntunut herättävän samanlaisia fiiliksiä, pahimmillaan tuli käytyä varmaan tunnin välein oikotiellä, tietäen jo, minä viikonpäivinä tulee eniten asuntoilmoituksia. Olimme turhautuneita ja aloimme jo epäillä järkevyyttämme ihanan asunnon hylkäämiseen, joten päätimme toteuttaa hullun ideamme.

Mies kävi jakamassa ilmoituksia ja samalla koiraa ulkoilluttanut mies kysyi, millä asialla mies oli. Mies kertoi asunnonhausta ja ilmoituksista. Koiranulkoiluttaja puolestaan kertoi olevansa viereisen talonyhtiön isännöitsijä ja voivansa ottaa asiamme esille seuraavassa talonyhtiön kokouksessa. Isännöitsijän apua ei kuitenkaan ehditty tarvitsemaan, sillä samana iltana tuli soitto samasta talonyhtiöstä, missä aiempi ihana asunto oli. Asunto oli kaikenlisäksi samanlainen, mutta muutamia oleellisia ratkaisuja esim.saniteettitilojen osalta oli tehty meidän tarpeiden kannalta paremmin. Mies kävi vielä samana iltana katsomassa asuntoa ja loppu on historiaa.

Asunnon vapautumiseen kuitenkin oli reilu 2 kuukautta, joten muutimme väliajaksi vuokralle tulevan asunnon läheisyyteen. Näin ollen pääsimme jo aikaisemmin palaamaan pääkaupunkiseudulle, aloittamaan uutta vaihetta elämässämme.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply