Browsing Tag

arkkitehtuuri

  • Miljöö

    Suomenlinna

      Kesällä vierailemme yleensä myös muilla paikkakunnilla ahkerasti, mutta kotikaupungista löytyy joka kesän vakio eli Suomenlinna. Ainutkertainen miljöö ja ympäristö ovat ne tekijät, mitkä jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Lapset ovat joka kerta yhtä innoissaan…

    27.8.2017
  • Sisustus

    Eteisen päivitys

      Voitte kuvitella, ettei viiden hengen perheessä eteinen ole näin siistissä kunnossa, kuin erikoistilanteessa. Tilanne kannatti kuitenkin hyödyntää kuvaamiseen, sillä talon arkkitehtuuri pääsee paremmin esiin, kun takki- ja kenkäröykkiöt eivät tuki kuvia. Eteinen ansaitsee…

    2.7.2017
  • Miljöö

    Maunula n:o 28 -rivitalorintama

      Tämä juttu jäi syksyllä keskeneräiseksi sairasteluiden vuoksi. Aiheen henkilökohtaisuuden takia haluan kuitenkin julkaista jutun syksyisillä kuvilla, koska alue on mielestäni silloin kauneimmillaan. Rivitalorintama on toki kaunis kaikkina vuodenaikoina, mutta syksyinen väristys korostaa kauniisti…

    26.3.2017
  • Miljöö

    Arkkitehtuurimuseo: 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria

        Sain kutsun tutustua Arkkitehtuurimuseoon 1960-luvun suomalaisen arkkitehtuuri näyttelyn tiimoilta, mikä juhlistaa samalla 60-vuotta täyttänyttä museota. Näyttelyn aihe oli monestakin syystä mielenkiintoinen ja se puhutteli vielä näyttelyn jälkeenkin. Yhtenä tekijänä oli se, että…

    29.11.2016
  • Miljöö

    Löyly

    Kevään ja kesän aikana on ollut vaikea olla törmäämättä alkukesästä auenneeseen sauna-ja ravintolakompleksiin nimeltä Löyly. Kuvia ja juttuja on ollut uutisia, lehtiä ja sosiaalistamediaa myöten eikä ihme. Rakennus ja sen toiminta poikkeaa totutusta ravintolan…

    21.7.2016
  • Miljöö

    Puu-Käpylä n:o 25

          Helsingissä vierailevat ulkopaikkakuntalaiset monesti pohtivat, mitä tehdä ja mihin mennä Helsingissä. Perinteiset vastaukset ovat Linnanmäki, Korkeasaari ja muut yleisesti tunnetut paikat sekä nähtävyydet. Itse kannustan kokeilemaan jotain erilaisempaa, varsinkin, jos Helsingin…

    12.6.2016