Ruoka

Pizzapohja kuin pizzeriassa

19.5.2017

 

Olemme Santerin kanssa monesti kuulleet, että 00-jauhoilla saa loistavan pizzapohjan aikaiseksi. Päätimme testata De Ceccon kyseisiä jauhoja, jotta tietäisimme paremmin, mitä myymme. Yllättyimme positiivisesti, ei jauhoja turhaan hehkuteta. Pizzapohja oli kuin pizzeriassa ellei jopa parempi. Pohja oli mukavan ohut ja reunat kuohkeat sekä maistuvat. Omaan makuumme kunnon reunat ovat yhtä kuin kunnon pizza. Testauksen jälkeen paluuta muihin pizzoihin ei ole ollut, ainakaan toistaiseksi. Meillä on koettu käteväksi se, että jokainen voi valita mieleisensä täytteet ja pizzoista voi tehdä haluamansa kokoisia. Yleensä taikinasta tulee kaksi isoa pizzaa, mutta välillä teemme pienempiä pizzoja, joihin on kiva vaihdella erilaisia täytteitä.

Taikinan onnistumista edesauttaa muutama oleellinen seikka. 00-jauho on tavallisia jauhoja hienojakoisempaa, jolloin se soveltuu eritoten pizzataikinaan antaen paremman koostumuksen. Toinen tärkeä tekijä on taikinan kohottaminen yön yli kylmässä, jolloin taikina saa rauhassa tekeytyä ja kerätä makua itseensä. Pizzataikinassa maltti on valttia ja lopputulos palkitsee. Aina kuitenkaan ennakointi ei onnistu, kun pizzahimo iskee päälle. Meillä on käynyt pari kertaa niin, ettemme ole jaksaneet odottaa seuraavaan päivään. Kohotusajan lyhentyessä kannattaa silti suosia kylmäkohotusta muutamista tunneista puoleen päivään niin lopputuloksesta tulee parempi kuin lämpimässä tapahtuvasta pikakohotuksesta. Yleensä pizzaohjeissa suositaan kuivahiivaa, sillä se takaa tasaisemman lopputuloksen, mutta meillä ei ole koettu ongelmia tuorehiivan kanssa, joten käytämme mielummin sitä.

 

Resepti:

500g 00-jauho (De Cecco)

3,5dl vesi (huoneenlämpöinen)

15g tuorehiiva

10g merisuola

10g oliiviöljy

 

Valmistus:

Ota pieni määrä vedestä (1-2rkl) ja liota suola siihen. Liota hiiva veteen sekoittaen. Lisää jauhot parissa osassa nesteeseen ja aloita vaivaaminen (käsin tai yleiskoneella) n.10min . Lisää oliiviöljy ja suola-vesi. Jatka kunnes ainekset ovat imeytyy taikinaan kunnolla ja taikina on kimmoisa, mutta samalla todella pehmeä. Sulje taikinakulho kunnolla kelmulla ja laita jääkaappiin 24 tunniksi vetäytymään.

Ota taikina huoneen lämpöön pari tuntia ennen leipomista. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile kevyesti pallomaiseksi. Muotoile käsin, jotta ilmakuplat säilyvät taikinassa. Lisää täytteet ja paista 250´c 7-12min koosta riippuen.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply