• Sisustus

    Ruokaryhmän vaihdos

      Ruokailutilamme eli olohuoneen ja keittiön välimaasto on kokenyt muutoksen. Vaihtuneista kalusteista on näkynyt jo kuvia aiemmissa jutuissa, mutta aihe on ollut toinen. Vaihdoimme vanhaa tuotantoa olevan Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöydän Alvar Aallon 83 pöytään,…

    30.4.2017
  • Sisustus

    Pääsiäinen

      Ei liene yllätys, että pääsiäiskoristeluiden yhdeksi väriksi valikoitui vaaleanpunainen, kun ihastuin siihen jo aiemmassa jutussa. Suurempi yllätys kuitenkin lienee ruskea väri. Se toimii hienosti yhteen vaaleanpunaisen ja vihreän  kanssa. Vaikutelmasta tulee mukavan rauhoittava,…

    9.4.2017
  • Ruoka

    Eksoottinen jäätelö

      Yksi kevään merkki taitaa olla se, kun jäätelöhammasta alkaa kolottamaan 😉 Kauppojen pakastealtaisiin ilmestyy uusia makuja, mutta tällä erää tein itse eksoottisen makuista jäätelöä. Samalla tyylillä olen tehnyt aiemmin smoothien lopusta jäätelötikkuja lapsille,…

    3.4.2017
  • Miljöö

    Maunula n:o 28 -rivitalorintama

      Tämä juttu jäi syksyllä keskeneräiseksi sairasteluiden vuoksi. Aiheen henkilökohtaisuuden takia haluan kuitenkin julkaista jutun syksyisillä kuvilla, koska alue on mielestäni silloin kauneimmillaan. Rivitalorintama on toki kaunis kaikkina vuodenaikoina, mutta syksyinen väristys korostaa kauniisti…

    26.3.2017
  • Sisustus

    Kevättä kohti

      Helsingissä on saanut aurinkoisina päivinä nauttia jo kevään tunnusta, linnut laulavat ja aurinko lämmittää. Keväinen tunnelma on hiipinyt myös sisälle. Ostin viikonloppukukiksi ison Magnolian oksan, mikä tuo kivasti väriä ja vaihtelua sisustukseen. Magnolian…

    22.2.2017
  • Miljöö

    Lammassaari & Kuusiluoto

      Viime viikonloppuna kävimme ulkoilemassa Lammassaaressa sekä Kuusiluodossa. Kävimme Lammassaaressa viime kesänä Juhannuksen aikaan, mutta Kuusiluoto jäi silloin väliin, joten korjasimme asian tällä kertaa. Vaikka edellisestä kerrasta on vain puoli vuotta niin tyystin toinen…

    6.2.2017