Sisustus

Eteisen päivitys

2.7.2017


 

Voitte kuvitella, ettei viiden hengen perheessä eteinen ole näin siistissä kunnossa, kuin erikoistilanteessa. Tilanne kannatti kuitenkin hyödyntää kuvaamiseen, sillä talon arkkitehtuuri pääsee paremmin esiin, kun takki- ja kenkäröykkiöt eivät tuki kuvia. Eteinen ansaitsee myös tulla paremmin esitellyksi, koska edellinen juttu oli tehty vielä remontin vaiheissa. Viimeistelyt uupuivat ja sen aikainen matto toimi hätäratkaisuna.

Ollakseen pieni tila, eteisessä on nähtävissä yllättävän paljon talon arkkitehtuuria sekä vanhoja yksityiskohtia. Tila toimii niin läpikulkuna kuin sisääntulona, mikä tekee eteisestä haasteellisen säilytysratkaisuille. Talon rakentuessa 1950-luvun lopulla, ei sen ajan ihmisillä ollut samoissa määrin ulkovaatteita ja kenkiä kuin nykyisin. Meidän perheen pelastus ovat kuitenkin alakerran säilytystilat, joihin saa kauden ulkopuolelta olevat ulkovaatteet ja kengät säilytykseen. Näin eteisessä ovat vain vuodenajan mukaiset varusteet. Lasten ulkovaatteet ovat meillä Muuton Dots-nupeissa, jolloin lapset yltävät itse laittamaan vaatteensa portailta. Alkuperäisessä naulakossa ovat aikuisten ulkovaatteet sekä naulakkoon sopivat Pukevan henkarit, mitkä olen ottanut kotoa lähtiessä mukaani. Naulakon yläpuolella on samanmallinen vanha ikkuna kuin ulko-ovessa, josta tulee kaivattua luonnonvaloa eteiseen. Vanha patteri on onneksi myös säästynyt, vaikka se ei hirveästi pääse esiin piilossa olevan sijaintinsa vuoksi.

Remontin myötä eteiseen vaihtuivat lattia ja tapetti, mitkä sopivat talon aikakauteen. Cole & Sonin Woods-tapetti oli jonkin aikaa sitten hieman liikaakin tapetilla, joten mietin sen laittoa, mutta tapetin ollessa 1959 vuodelta se sopii hyvin pari vuotta aiemmin valmistuneeseen taloon. Samoin Pukkilan Natura-laatta on klassikko 1960-luvun taloissa, joten se sopii hienosti vahvistamaan talon 60-luvun henkeä. Laatan vihreää väriä pohdittiin silloin kauan ja näin jälkikäteen voi sanoa, että valinta on ollut mitä parhain. En ole kyllästynyt väriin yhtään kuten uskoisin harmaan värin kanssa käyneen. Ei vihreän värin turhaan sanota rentouttavan eikä ihme, että sitä löytyy meiltä myös muualta. Laattalattia on myös ollut oiva valinta puhdistettavuutensa vuoksi. Aikaisemmin lattiassa oli kokolattiamatto, mitä karsastan kiinteytensä takia. Matotta en osaisi olla, mutta haluan, että matot voi puistella ja pestä tarvittaessa. Eteiseen ostettiin luonnonmateriaaleista oleva matto, minkä sävymaailma sopii hyvin yhteen eteisen puumateriaaleihin sekä vihreään. Messingin väriset porraslistat sointuvat myös hyvin eteisen värimaailmaan. Ne tuovat hieman kontrastia kokonaisuuteen ja luovat yhteyden portaiden päässä roikkuvaan mehiläispesä valaisimeen, minkä metalliosat ovat myös messinkiä.

Yksi kotimme parhaista näkymistä on olohuoneesta eteiseen avautuva näkymä. Portaiden yllä on niin sanotusti sisentyvä kuutio, mitä vasten mehiläispesä pääsee loistamaan koko komeudessaan. Koti tuntuu neliöitään isommalta kiitos ilmavan ja korkean portaikon. Välikerroksessa toimiva eteinen ei ole jokaisen mieleen ja siinä on puolensa, mutta perinteisempi umpinainen portaikko söisi asunnosta turhaa tilaa ja valoa. Ei ihme, että talon arkkitehti Toivo Korhonen sai aikoinaan Arava-palkinnon näillä asunnoilla. Pieneksi ja vähäeleiseksi asunnoksi tilaratkaisut ovat huipussaan. Yksi loistoesimerkki on eteisen yllä oleva tila, mihin käynti tapahtuu keittiöstä. Tila on aikoinaan toimittanut todennäköisesti ruokakomeron virkaa, mutta tiettävästi monet käyttävät sitä meidän tavoin säilytykseen. Puskaradio on kuitenkin kertonut, että tila on toiminut myös nukkumapaikkana. Aika elää asunnoissa ja muokkaantuu jokaisten asukkaiden tarpeiden myötä, mikä on mielestäni jälleen hyvä osoitus toimivasta pohjasta.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply