Sisustus

Design Market -15

10.9.2015

desing market 2015

Viime viikonloppuna kävimme tuttuun tapaan joka vuotisessa Design Marketissa, mikä pidetään aina syyskuun alussa Kaapelitehtaalla. Olemme käynneet siellä jo niin monena vuotena, etten muista kuinka mones kerta tämä oli, mutta olemme tehneet joka kerta jonkun hyvän ostoksen. Strategianamme on ollut satsata yhteen arvokkaampaan ostokseen per kerta, jos jotain tarpeellista löytyy. Tällä kertaa lähdimme maton osto mielessä liikenteeseen, ajatuksissa oli formen matot, koska niitä meiltä löytyy entuudestaan ja heidän puuvillamatot olemme havainneet hyviksi.

Saavuimme noin kymmentä minuuttia aiemmin kuin ovet avautuivat ja jono ulottui jo sisäpihan ulkopuolelle. Sateinen sää saattoi olla syynä, että ihmiset valitsivat sisätapahtuman ulkoilun sijasta, sillä omasta mielestä väkeä oli enemmän kuin aikaisempina vuosina. Vaikka väkeä on aiemminkin ollut tuvan täydeltä ja tungos aamupäivän aikana on kova niin tänä vuonna se oli vieläkin hurjempi, vaikka osa vaatepuolesta oli esillä toisessa salissa niin pääsalin toinen pääty oli aivan jumissa, siellä olleiden vaate-ja asustetarjonnan vuoksi. Sama ongelma oli jo viime vuonna ja asiaan toivoisi jotain ratkaisua, koska se ei palvele myyjiä eikä ostajia. Tungos toki taittuu päivän mittaan ja ne, jotka ahdistuvat väenpaljoudesta kannattaa suunnata meneminen myöhäisemmäksi. Tosin nopeat syövät hitaat ja parhaimmat palat menevät heti, mikä selittää tungosta. Tästä syystä olen itsekin suostunut ahdistumaan vähän ja joka kerta se on myös kannattanut. Tällä kertaa huomasi kuitenkin hyvin, että meillä on niin vähän todellisia tarpeita, että monet asiat pystyy ohittamaan pelkällä katsomisella, mikä jonon madellessa onnistuu kivasti.

johanna gullichsen

Ja kuten sanottu ahdistuminen on kannattanut niin myös tällä kertaa. Heti alkumetrien jälkeen huomasin upeat matot Johanna Gullichsenin pisteessä, missä päällimmäinen matto vaikutti olevan villaa. Lähemmällä tutustumisella ja myyjän tiedoilla maton materiaali tarkentui villaksi. Villamaton ostossa itselle on ensisijaisen tärkeää, että matto tuntuu kädelle pehmeältä ja tässä matossa tarkistin asian heti. Nykyisin villamattojen ollessa kovassa suosiossa, matot on monesti karheaa villaa, mikä itsestä on varsin epämiellyttävän tuntuista. Erehdyimme aikoinoinaan ostamaan Ikeasta villamaton, mikä karisti kuin kuusi pientä villasäiettä, jolloin vannoin, ettei meille enää koskaan osteta karheaa villamattoa.  Yleensä kunnon villamatot maksaa vähän enemmän, mutta itse arvostan villaa materiaalina, joten vaikka Gullichsenin matto maksoi enemmän kuin olimme budjetoineet niin se oli edullinen villamatoksi. Myyjä oli otettu, että ymmärsin kunnon villamaton ja sen hinnan päälle, koska monet muut ihmettelevät, mistä hinta koostuu. Pakko vielä kertoa, että kotona sain maton levitettyä lattialle niin lapset kirmasivat sen päälle pyörimään, koska matto oli niin pehmeä ja lämmin. Eikös se totuus tule lapsilta 😉

Mitä muuta design marketista jäi mieleen? Lundian puulaatikot, mille en valitettavasti keksinyt meillä käyttöä. Ihmiset kanniskelemassa Secton valaisimia. Papershopin kauniit paperitarvikkeet. Katseen kestävät saippua- sekä pesuainepullot. Ihmismuurin Lumin pisteen ympärillä. Aarnion aina yhtä veikeät valaisimet. Tapahtuman ykköseksi nostan Samuli Pölläsen mllmtr-merkin naulakot, mitkä lumosi yksinkertaisen linjakkaalla muodollaan enkä ollut ainut. Menin pisteen ohi parikin kertaa ja molemmilla kerroilla kuulin monien muiden ihastelevan myös naulakoita.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.