Sisustus

Artek 80 vuotta

18.10.2015

Eilen Artek juhlisti 80-vuotispäiväänsä. Kiitokset merkkipaalusta kuuluvat Artekin perustajille Aino ja Alvar Aallolle, Maire Gullichsenille sekä Nils-Gustav Hahlille, jotka vuonna 1935 toteuttivat liikeidean huonekalukaupasta, mikä edistäisi nykyaikaista asuntokulttuuria. Näin 80 vuotta myöhemmin voisi sanoa, että liikeidea toimi hyvin, sillä kalusteet ovat vielä tänäkin päivänä ajattomia ja toimivia. Syynä varmasti laadukkaat materiaalit sekä yksinkertaisen kaunis muotokieli, mikä istuu varsinkin suomalaiseen sekä skandinaaviseen tyyliin. Mitä olisi monet suomalaiskodit ilman Artekia? Meillä ainakin olisi paikoin aika tyhjää. Jos, ette päässeet juhlallisuuksiin mukaan niin tästä makupaloja Artekin ystäville. Näyteikkunat oli puettu kauniisti juhlakuosiin.

Artek 80th Birthday

Artek juhlavuosi

Artek 80 vuotta

Artek kakkukahvit

Juhlallisuudet olivat muutoinkin onnistuneet. Ihmisiä oli sopivasti, tarjoilut olivat kauniit sekä maukkaat, iso plussa lasten pillimehuista, mitkä olivat Raikastamon luomumehuja, mihin ei lisätä erikseen sokeria ja pisteenä ii:n päälle juhlavuoden kunniaksi suunniteltu kaunis juliste, mitä kävijöille jaettiin. Meiltä löytyy muutenkin Artekista ostettuja julisteita, joten tämä oli varsin ilahduttava asia, koska juliste on omaan silmään sen verta kaunis, että se päätyy varmasti seinälle.

Artek juliste

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.