Miljöö

Arkkitehtuurimuseo: 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria

29.11.2016

arkkitehtuurimuseo

ruusuvuori-marimekon-koesauna

pallotuoli

osmo-lappo

1960-luvun-arkkitehtuuri

mustavalkoinen

 

 

Sain kutsun tutustua Arkkitehtuurimuseoon 1960-luvun suomalaisen arkkitehtuuri näyttelyn tiimoilta, mikä juhlistaa samalla 60-vuotta täyttänyttä museota. Näyttelyn aihe oli monestakin syystä mielenkiintoinen ja se puhutteli vielä näyttelyn jälkeenkin. Yhtenä tekijänä oli se, että meidän nykyinen asunto on yhden 1960-luvun maineikkaamman arkkitehdin Toivo Korhosen suunnittelema. Vaikka talomme on rakennettu 1957 niin siinä on nähtävissä viitteitä seuraavaan vuosikymmeneen. Talomme vähäeleinen arkkitehtuuri ja pelkistetty linjakkuus kielivät samoista piirteistä, mitä 1960-luvun arkkitehtuurissa on nähtävissä. Tosin 60-luvun arkkitehtuurissa piirteet ovat yksinkertaistettu äärimmilleen ja osa aikakauden arkkitehtuurista voidaan nähdä karuna paljaiden betonipintojen näkyessä. Tätä aikakauden suuntausta nimitetään brutalismiksi, minkä tyyppiesimerkkinä voidaan mainita Helsingin keskustan City Centerin Makkaratalo. 1960-luvun arkkitehtuurista varsinkin brutalismi jakaa mielipiteitä, kaunista vai kauheaa, mutta itse sanoisin, että karuudessa sen kauneus. Makkaratalon vastustusta on aikoinaan lisännyt sen tieltä purettu klassismia edustanut rakennus, mutta tilanne kuvastaa hyvin 60-luvun arkkitehtuurin ideologiaa, uskoa uuden paremman arkkitehtuurin puolesta.

1960-lukua leimasi yhteiskunnallistuminen. 60-luku oli uuden aikakautta, tyylit ja ideologiat poikkesivat aiemmasta. Yhteiskunnan murros vaikutti nuoremman sukupolven haluun irroittautua vanhoillisista tavoista sekä näkemyksistä ja synnyttää uutta. Maalta muuton aiheuttama kaupungistuminen, sotien jälkeinen vaurastuminen sekä lisääntynyt vapaa-aika loivat monenlaisia tarpeita ajan arkkitehtuurille. Monia julkisia rakennuksia on rakennettu 1960-luvulla kuten yliopistoja, kouluja, kirkkoja sekä ostoskeskuksia. Asuntorakentamisessa aikakaudelle tyypillisiä olivat lähiöt, joista haluttiin tehdä niin sanottuja kompaktikaupunkeja, missä huomioitiin autoistuminen ja palvelut. Lähiöt koettiin positiivisesti, asunnot olivat monelle parannus entisiin ahtaampiin ja huonompiin oloihin. Tämän vuoksi onkin mielenkiintoista, että lähiöille syntyi sittemmin negatiivinen kaiku. Näyttelyyn pohjautuva kirja valottaa, että taustalla olisi asiantuntijoita, joilla ei edes ollut kokemusta lähiöistä. Sama ilmiö on vaikuttanut vuosikymmeniä. Ihmiset, jotka eivät edes tunne asuinaluetta kokevat voivansa luokitella asuinalueita pohjaamalla tietonsa vääriin olettamuksiin tai yksittäistapauksiin. Vääristyneet stereotypiat pitävät yllä mielikuvia lähiöistä, vaikka alueen asukkaat kokevat asuinalueensa toisin.

1960-luku oli edeltänyttä vuosikymmentä värikkäämpi, iloisempi sekä hienostuneempi kuten näyttelyn teema juhlistaa. Arkkitehtuurissa oli nähtävillä paljon mustavalkoisuutta, vaikka osa rakennuksista leikitteli myös väreillä. Värit pääsivät enemmän valoilleen aikakauden sisustuksessa, missä suosittiin kirkkaita värejä. Muovin tulo oli käänteen tekevä materiaali aikakauden sisustuksessa. Se salli erilaiset, jopa leikkisät muodot, joita esimerkiksi Eero Aarnion työt edustavat hyvin. Siinä missä muovi teki vallankumouksen sisustuksen ja taloustavaroiden saralla niin arkkitehtuurissa betoni oli käänteen tekevä materiaali. 60-luvun arkkitehtuurin innovaatiot olivat standardeihin sekä elementteihin perustuva rakentaminen, mikä yhdessä betonin kanssa loi mahdollisuudet rakentaa isoja asuinkokonaisuuksia kasvavalle kaupunkiväestölle. Isommat nosturit sekä muottitekniikka mahdollistivat puolestaan elementtien teon tehtaalla sen sijaan, että betoni olisi pitänyt valaa paikallaan, mikä Suomen ilmastollisissa olosuhteissa luo omat haasteensa.

1960-luvun arkkitehtuuriin perehtyminen paljastaa kunnioitettavaa suunnittelua aikakauden arkkitehdeiltä kuten Juhani Pallasmaa, Kristian Gullichsen, Osmo Lappo, Jaakko Laapotti, Aulis Blomstedt, Raili ja Reima Pietilä, Kaija ja Heikki Siren, muutamia mainitakseni. Aikakauden arkkitehtuuri on itselleen uskollista ja se erottuu edukseen, kauneus löytyy yksityiskohdista, joita 1960-luvun arkkitehtuuri ei turhia viljele, vaan se keskittyy oleelliseen. 60-luvun arkkitehtuuria katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, mitä aikakausi on tuonut nykypäivään. Betonipinnat ovat muotia sisätiloissa ja materiaali saa näkyä ja tuntua. Mustavalkoisuus pitää edelleen pintansa sisustuksen saralla ja kirkkaat värit esiintyvät muodikkaissa retrokalusteissa sekä lastenhuoneissa. 60-luvun isot lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat on nähtävissä nykypäivänä uudemmissa kohteissa. Nykypäivän rakentaminen ei olisi muutoinkaan sama ilman 1960-luvun edistysaskelia rakentamisen saralla, joten saamme kiittää aikakautta paljosta.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply